tiistai, 2. syyskuu 2014

Kehittymisestä

datprogression-normal.jpg

Tein ennen sen virheen että odotin kehittyväni piirtämisessä vaikka yhdessä päivässä, mutta lopulta tajusin että ei niitä tuloksia ihan niin nopeasti tule. Jos vertaan eri vuosina tekemiäni töitä niin voin kuitenkin nähdä sen haluamani kehityksen. Yksi asia jonka olen huomannut on se, että jos piirtää asioita joissa on erittäin huono, niin kehittymisen näkee paljon nopeammin. Alla on kaksi tekemääni hevospiirrosta. Ensimmäinen niistä on tehty vuonna 2011 ja toinen vuonna 2012 (Pegasus Herkules-elokuvasta). Ja vaikka tuo pegasus onkin tyylitellympi hevonen niin muutoksen näkee selvästi, en ottanut kuvaan ollenkaan mallia.

fgdfgdfgfdgf-normal.jpg

dsdfsdfsdfsdfs-normal.jpg

Nykyisin yritän välttää piirtämästä sellaisia asioita joita olen piirtänyt jo liian paljon ja sen sijaan yritän löytää uusia aiheita. Uusien asioiden piirtäminen antaa myös uutta inspiraatiota jota en välttämättä enää tuntenut tuttujen aiheiden parissa.

Muita asioita joiden olen huomannut kehittän piirustustaitoa huomattavasti:

- Perusteiden opiskelu: Eli varjot, värit, perspektiivi, muodot jne. Youtubessa Sycra-niminen englanninkielinen kanava ( https://www.youtube.com/user/Sycra ) on erittäin hyvä juuri näiden perusteiden opettamisessa aloittelijoille. Myös ctrlpaint.com -sivustolla on runsaasti selkeitä videoita erityisesti tietokoneella piirtämiseen liittyen. Ja conceptart.org on tietenkin kaikkein kattavin foorumi jossa on käsitely kaikki mahdolliset piirtämiseen ja maalaamiseen liittyvät aiheet (kuten mitä opiskella, miten, vinkkejä inspiraation puutteeseen jne.).

-Päivittäin piirtäminen: Kun aloin ottaa piirtämisen vakavemmin ja aloin tekemään vähintään yhden luonnoksen/kuvan päivässä, huomasin kehittyväni paljon nopeammin kuin silloin kun piirsin vain silloin tällöin. Tämä on tietenkin aika itsestäänselvää mutta nyt ymmärrän että jos haluaa kehittyä piirtämisessä niin paras keino siihen on tietenkin mahdollisimman paljon piirtäminen. Alussa tunsin itseni monesti laiskaksi ja sain hädin tuskin yhden suttuisan luonnoksen tehtyä. En kuitenkaan rikkonut lupaustani että piirtäisin päivittäin joten jatkoin ja päivä päivältä piirsin yhä enemmän ja enemmän ja nyt olen tullut siihen pisteeseen etten kirjaimellisesti lähes koskaan tunne sitä laiskuuden tunnetta että "ei jaksa" piirtää. Käytän nykyisin suuren osan vapaa-ajastani piirtämiseen ja siinä kehittymiseen ja ymmärrän että se laiskuuden tunne on vain illuusio ja häipyy vain tekemällä. Jokainen uusi työ on erittäin mielenkiintoista/mukavaa tehdä, myös silloin jos ei osaa kyseistä aihetta kovin hyvin piirtää, koska juuri silloin taidot kehittyy.

 

maanantai, 1. syyskuu 2014

Kentaureja

blackwidowcentaur-normal.jpg

Kentaurit ovat outoja. Tämä oli mielipiteeni ennen kuin aloin piirtää kentaureja ja vieläkin en voi olla välistä nauramatta miten merkilliseltä tuntuu laittaa ihmisen vartalo hevosen kaulan ja pään tilalle. Mutta se on myös erittäin hauskaa. Tunnetutkin hahmot saavat aivan uuden olemuksen sen jälkeen kun olen tehnyt niistä kentaureja. Yllä on maalaus Marvelin Black Widowsta. Hevososan musta väri ja oranssi häntä olivat aika itsestäänselviä vaihtoehtoja. Hevososan maalaamiseen ei mennyt kovinkaan kauaa, toisin kuin tuohon Black Widowin agenttipukuun joka oli huomattavasti hankalempi tehdä. Pistooleihinkin tarvitsi monta mallikuvaa kun en sellaisia aiemmin ole piirtänyt. 

jackfrostcentaur2-normal.jpg

Seuraavaksi on vuorossa Jack Frost Rise of the Guardians-elokuvasta. Tässä kuvassa kuvittelin että se hevososa on todella huurteinen ja jollakin tapaa talvinen. Talvesta puhuettaessa tulee mieleeni myös lukuisat Elsa (Frozen-elokuvasta) kentaurit joita olen yrittänyt piirtää. Yhtäkään kunnollista maalausta Elsasta en vielä ole onnistunut tekemään mutta ehkä vielä jonain päivänä.. Alla kuitenkin pari luonnosta joita olen kyseisestä hahmosta tehnyt. 

artrageelsatest-normal.jpgnbjghjgjgjh-normal.jpgjhghjgvb-normal.jpgelsaknight-normal.jpg

Tuo oikeassa alakulmassa oleva ei tietenkään ole kentauri mutta välistä kun yritän tehdä centauria sitä päätyykin tekemään normaalia ihminen hevosen kanssa-kuvaa. Tästä ideasta sain sitten totutettua ihan kunnollisen kuvankin (vaikkei kentauri nyt olekaan):

fsdfdsfdsfds_2-normal.jpg

Mutta vielä näistä kentaureista. Alla on muutama muu kentaurikuva jonka olen tehnyt (kuvien alla lyhyet selitykset mitä ne ovat):

annaelsacentuar-normal.jpgdgsdgdsgds-normal.jpg

Oikealla luonnos jolla monesti aloitan kentaurikuvat. (Piirrän hevosen vartalon suoraan ja sitten laitan apuviivat ihmishahmolle.) Vasemmalla toinen luonnos jossa oleva kentauri on selkeästi juuri kaatumassa, ups. 

spcent2-normal.jpg

Tämä kuva on fanarttia sellaisesta anime-sarjasta kuin "Strawberry Panic". Kentaureja on yllättävän helppo piirtää myös animetyylillä. Mutta tietenkin mittasuhteiden (ihmisen vartalon koko verrattuna hevosvartalon kokoon) on melko haastaavaa jokatapauksessa. Yllä olevassa kuvassa toinen hahmoista on hieman lyhyempi joten tämä piti ottaa huomioon myös hevosen vartalossa. 

Alla vielä kolme "photoshoppausta" eli yhdistin valokuvia/muita kuvia ja tein niistä kentaureja. Nämä auttavat joskus piirtämisessäkin kun on jokin visuaalinen "suunnitelma" hahmosta. Hahmot ovat Elsa Frozen-elokuvasta, Elizabeth Bioschok Infinite-pelistä ja Lucatiel Dark Souls 2-pelistä.

eyyer-normal.jpgsdfsdfsf-normal.jpg

dfdsfsdsdfsf-normal.jpg

sunnuntai, 31. elokuu 2014

Dinosaurus-piirustuksia

dinotrex52-normal.jpg

Piirsin tässä pari päivää sitten Tyrannosaurus Rexin eli T-rexin. Tästä kuvasta tuli huomattavasti parempi kuin aiemmasta T-rex kuvasta jonka tein:

trexfeathers-normal.jpg

T-rex tuntuu kuitenkin yhä melko hankalalta piirtää. Mutta tämä pätee kyllä muihinkin dinosauruksiin. Niiden ruumit on niin erilaisia kuin nykyajan eläimillä. Suosikki T-rex taitaa minulla yhä olla Jurassic Parkin T-rex. Siinä on vaan saatu todella hyvin se ilkeä T-rex ilme ja anatomia toteutettua. Alla vielä (aiheeseen hieman liittyvä) kuva Last of Us-videopelin Ellie hahmosta (sulallisen) Velociraptorin kanssa:

elliedino2-normal.jpg

Jonain päivänä vielä teen kuvan Elliestä (joka on muuten paras hahmo Last of Us-pelissä) T-rexin kanssa.